lauantai 19. huhtikuuta 2014

Arjen harmaus



Millä sitä jaksaa arjen harmauden?

 Ei todellakaan ole salaisuus tai kenellekään yllätys, että elämme kovia aikoja. Irtisanomisia on paljon niin isoissa, kuin pienissäkin yrityksissä. Käsityöyrityksiltä kuulee paljon kuinka alkuvuosi on ollut pelottavan hiljainen. Jouluna tahkottuja rahoja on enää ehkä vähän jäljellä. Näin verhoilun kannaltakin huomaa että toiveet, tai oikeammin tarpeet ovat muuttuneet. Nyt kysellään paljon pelkkiä pikkukorjauksia. Koko sohvan sijaan vaihdetaankin vain istuintyynyihin uudet kankaat.

Itsekin olen miettinyt tätä yrittäjyyttä ja tätä vaikeaa aikaa. Millä ihmeellä sitä jaksaa elää siinä epätietoisuudessa koska saa palkkaa tai tuleeko seuraavaa työtä. Onko tässä käsityöläisyydessä mitään järkeä? 

Sitten sen muistan. Lauseen johon kiteytyy kaikki. 


 "I'm going to make everything around me beautiful 
- that will be my life."

- Elsie de Wolfe


Se mistä minä saan voimaa on värit ja kuosit. Saan voimaa siitä kun saan tehdä kauniista kankaista kauniita tuoleja. 
Luoda jotain harmoniaa värien kesken.

Mistä päästäänkin jollain ihmeen aasin loikalla siihen, että uskaltaako laittaa jotain värikästä jos siihen vaikka kyllästyy pian? 

Olen vahvasti sitä mieltä että joku kangas tai kuosi johon oikein kovasti ihastuu tuo paljon enemmän iloa kuin se kangas tai kuosi joka on "ihan kiva". Se on ehkä ihan kiva, mutta sitten sitä "ihan kivaa" katsoo pidempään. Ja koko ajan on ajatus että se on vaan se ihan kiva ja oikeasti pidin paljon enemmän siitä toisesta jota en uskaltanut ottaa.

Itse tein viime vuonna aikamoisen repäisyn ja päädyin rohkeasti ottamaan yhden asian joka vain toi niin paljon iloa, että se oli pakko saada johonkin.  

Tällä tavalla siinä kävi. 

Viime vuonna järjestettiin Tampereen Tallipihalla rymsteeraus pop-up, johon itse osallistuin yrityksenä muutamien huonekalujen ja mattojen kanssa. 

Siellä oli silloin (ja on muuten tänäkin vuonna) mukana Seinäruusu - täyden palvelun tapettikauppa. He olivat ripustelleet erilaisia tapetteja seinille eri teemojen mukaan ja sieltä se silmille lävähti. Heti ensimmäisellä näkemällä tämä kuvatapetti herätti minussa niin paljon jotain piristävää tunnetta, että se vain jäi kaihertamaan ajatuksiin. 
 




En todellakaan ollut suunnitellut kuvatapettia mihinkään kotiini. En ollut suunnitelut kotiini yhtään mitään tapettia. 
En niinkään ole tapetti ihmisiä muutenkaan. 
Mutta tuo yksi tapetti antoi jotain energiaa niin paljon, että sille oli pakko tehdä meidän huusholliin johonkin tilaa. 

Ja niin se löysikin paikan meidän keittiön seinältä. Siinä se on ollut nyt vuoden päivät. En ole kyllästynyt siihen. Mutta kyllä se on antanut energiaa kun aamut on tuntunut ankealta ja harmaalta. On ainkain yksi asia josta pidän ihan mielettömän paljon. Aamulla kahvia hörppiessä sen värit tuovat pirteämmän mielen.




Päätyi sinne seinälle toinenkin juttu sieltä Rymsteerauksesta, nimittäin Johtoi jatkojohto karkki sävynä. 
Vanha hyvä sanonta päti tässäkin aivan loistavasti - Se mitä et voi peittää, korosta!







 Minä olen ihminen, jolle värit antavat voimaa.

Ymmärrän että jotkut saavat voimaa väreistä toisella tavalla. Itse olin hyvin kummastunut kun annoin tyttärilleni  vapaat kädet oman huoneen maalaamisessa. Tytöt saivat valita ihan minkä värin halusivat ja voitte uskoa, että äitin suu loksahti auki kun likat toivat eteen sinisen sävyn jonka nimi on sade. 


meillä ei jakseta asetella kuviin kaikkia nalleja ojennukseen.




Kyseessä on siis teini ja ala-asteikäiset tytöt. He saavat voimaa ja rauhaa tästä sinisestä. Ensiksi mietin, että ohjaanko makua hieman tyynempään sävyyn ( oman makuni mukaan ), mutta samalla muistin kuinka itse saan voimaa tietyistä väreistä, niin miksi minä kieltäisin sen värin tytöiltä. Vuoden on tytöt nyt huoneessaan asustellut ja molemmat pitävät siitä edelleen hurjasti. Ehkä se on niin, että teinin ja pienemmän likan arki on jo niin energistä muutenkin, että omassa huoneessa on hyvä olla rauhoittavan sinistä. 

Nämä ovat meidän voimavarat arjen harmautta vastaan ja näinä aikoina niitä tarvitaan. 

Miksi tämä kaikki avautuminen omista jutuista? 

Ehkä siksi että haluan antaa rohkaisua siihen, että muutkin uskaltaisivat valita rohkeasti sen mikä tuo iloa, eikä tyytyä siiihen mikä on "ihan kiva". Tänä aikana me todella tarvitsemme sen kaiken ilon.


Tänä vuonna Rymsteeraukseen Tampereen Tallipihalla 10. - 25. toukokuuta tulee paljon eri mahdollisuuksia hakea omia ilon lähteitä. Monta yrittäjää luo talliin monta eri tunnelmaa. Esillä on suuri määrä erilaisia kuoseja, värejä ja fiiliksiä. Tule käymään ja eihän sitä tiedä jos sieltä löytyisi se pieni ilo. 

Me Rymsteerauksen rakentajat teemme sitä ainakin täydestä sydämestä ja haluamme tarjota vähän lisää kauniita asioita tähän arjen harmauteen.

Värivoimaa tänä vuonna tuo ainakin teemat 


                                                  Mumbai 
         


Kuva Petra Vii



Cape Town

Kuva Petra Vii




Tai tyyntä ja rauhaa 

Aspen 



Klikkaa Rymsteerauksen  Facebook-sivuille ja seuraa vinkkejä ja ideoita tulevista teemoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti