sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä

Yritin kaivella esiin kuvia tuoleista mitä on tullut tehtyä. Vaikka meille koulussa aina painotettiin että ottakaa nyt aina niistä tuoleistanne sitten jatkossakin kuvia että on mistä näyttää, niin jotenkin se vaan on jäänyt.

Sitten kun niitä on muille verhoomoille tehnyt, niin ne omat kuvat jää ottamatta. Ja yksi hajonnut tietokone nielaisi ison läjän kuvia mennessään. Olen kuumeisesti nyt haeskellut kaikkia kansioita läpi ja yrittänyt etsiä, mutta aika heikoksi on saalis jäänyt. Toisaalta on löytänyt kuvia tuoleista joita ei edes muistanut. - Ainiin mä oon tehnyt tommosenkin, on monta kertaa kuulunut täällä arkistojen keskeltä. Tässä nyt muutamia kuvia tekeleistäni. Yritän lisäillä niitä sitä mukaan kun löydän. Pahoittelen kuvanlaatua, osa kun on skannattu jo teetetyistä kuvista. Ja osa on kännykällä otettuja.


Tämä tuoli löytyi aikoinaan kierrätyskeskuksen pihalta. Näitä olisi ollut yhteensä kaksi nojatuolia, sekä kahden istuttava sohva. Valitettavasti en saanut silloin pelastettua kun vain tämän nojatuolin. Muut olivat matkalla kaatopaikalle vain sen vuoksi että vaahtomuovit olivat "kuolleet". 

Tuoli odotti kauan varastossa ja verhoilijakoulun aikana päätin sitten antaa sille uuden elämän. Tuolin runko on styroksia.

Uusien vaahtomuovien ja kankaiden jälkeen tuoli on nyt yksi mukavimmista tuoleista missä olen löhöillyt. Tällä hetkellä tuoli on siskoni luona "hoidossa", koska ei mahdu omaan kotiini.

Jos vain jostain löytäisin sille parin ja sohvan, ottaisin ne heti omaan kotiini sohvakalustoksi. Ei vain ole missään tullut vastaan toisia samanlaisia.





                                                   
 Tässä muutamia muita asiakastöitä .






 Lisäilen kuvia sitämukaa kun niitä jostain syövereistä löydän.

ps. anteeksi kuvien huono asettelu, tänään ei vaan oikein lähtenyt :)  







Prinsessalle tehtiin kunnon valtaistuin autoon.

1 kommentti: